torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannusvalmisteluja, osa 2 - Tillipesto

Tilli on mun suosikkiyrtti kesällä, ja miksei yleensäkin. Kolmen kärki tuoreyrteissä mielestäni on basilika, rosmariini, tilli; järjestystä on paha mennä laittamaan - tilanteen mukaan kutakin!


Ajattelin uudistaa juhannuskokemusta, siis uuden perunan, voin ja tuoreen tillin pyhää kolminaisuutta. Pestokastikkeet on kivoja, ja tillistäkin selllaisen voi väsätä. Toimeksi!


  • 3 ruukkua tilliä
  • 100 gr paahdettuja pinjan siemeniä
  • n. 2 dl parmesaaniraastetta
  • n. 2 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • valkopippuria
  • tilkka sitruunamehua



Reseptiä en etsinyt erityisesti mistään, tein aikalailla intuition mukaan.
Tillit karkeaksi hakattuna blenderiin, kevyesti paahdetut pinjan siemenet myös. Hetki ajoa blenderin pulssitoiminnolla. Tässä vaiheessa välillä kevyitä aineksia piti aina tökkiä blenderin terien ulottuville - toki silloin se on sammutettava ;)
Parmesaaniraaste (valmista kamaa purkista, palana en jaksanut juustoa tälläkertaa hankkia) tilli-pinjasilpun joukkoon, blenderi soimaan ja öljyä perään. Tässä vaiheessa on hyvä seurata koostumusta niin että pesto on sopivan lusikoitavaa, ei liian paksua, ei liian juoksevaa. Lopuksi mausteet ja pieni sekoitus. Pesto purkkiin odottelemaan. Maistoin jo tässä vaiheessa, aivan mainiota! Tuskin maltan odottaa juhannusaattoaterian uusia perunoita tillipeston kera.

Juhannusvalmisteluja - Paholaisen hillo

Paholaisen hillo tuli mulle tutuksi muutamia vuosia sitten kun ketjuravintolat alkoivat tarjota sitä pihvin tai grillatun kananfileen lisukkeena. Hyvältähän se aina maistui, tomaatin ja chilin ystävä kun olen. Koskaan en kuitenkaan etsinyt reseptiä, saati tehnyt itse. Nyt näitä ruokablogeja seuratessa huomasin että moni bloggaaja on viimeaikoina innostunut Paholaisen hillosta. Siispä tuumasta toimeen itsekin, varsinkin kun juhannus - tuo grillatun ja paistetun ruuan - sesonki on tulossa.

Reseptin lunttasin Dansukkerin sivuilta, kuten varmaan moni muukin kotikokki:

Ainekset:
  • 800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
  • 400 g punaisia paprikoita
  • 4-6 punaista chiliä
  • 6-8 valkosipulin kynttä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 2 tl oreganoa
  • 1/2 dl etikkaa
  • 1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Tapani mukaan et tietenkään noudattanut orjallisesti ohjetta, vaan vähän sinnepäin... En toki säätänyt aineksia, vaan niiden määrät meni peukalotuntumalla:
3 tlk kuorittuja tomaatteja (400 gr tölkki josta 240 gr tomaatteja) pilkottuna, 3 keskikokoista paprikaa, 6 isoa valkosipulin kynttä, 6 isoa melko mietoa punaista chilipalkoa. Muut ainekset meni aikalailla ohjeen mukaan. Eli ei tuossa sittenkään paljoa muutoksia tullut.

Pilkotut tomaatit ja tehosekottimessa hienonnetut paprikat kattilaan kiehumaan. Sitten valkosipulit ja chilit myös tehosekoittimeen hienonnettavaksi ja tomaatti-paprikaseoksen joukkoon kiehumaan. Vartin keittelyn jälkeen mausteet joukkoon, ja taas vartti kypsentelyä hiljaisella tulella. Lopuksi etikka ja hillosokeri joukkoon ja vielä 5 minuuttia keittelyä. Tuo Dansukkerin sokeripaketin sisältö oli 330 gr, josta käytin ehkä vajaa 300 gr.
Hillo kiehuvana puhtaaseen lasipurkkiin. Jäähdytä. Jäähtynyt purkki jääkaappiin odottelemaan pariksi päiväksi. Vielä en siis ole maistanut valmista, omaa Paholaisen hilloa mutta hyvältä vaikuttaa!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen kesäateria tänä vuonna

Hyvään kesäateriaan kuuluu ainakin nämä:

Uusia perunoita tillin kera
Tomaatti-sipulisalaattia
Tuoreita porkkanoita keitettynä, runsaan voin ja sopivan yrtin kera
Kalaa

Eilen torireissulla myöhään iltapäivällä sain perunat, porkkanat ja tomaatit tosi edullisesti. Torimyyjien päivän loppuhetkillä taitaa olla ostajan markkinat. Pari litraa perunoita sai liki 50 % alennuksella ja tillinipun kaupanpäälle! Porkkanoissa ale ei ollut yhtä iso, mutta hintalapun hinnasta sai kuitenkin tingittyä ihan mukavasti. Tomaatit: eurolla kilo!

Kauppahallin kautta kotiin ja hallista mukaan lohimedaljongit merilohesta. Sinne meni ne säästöt jotka torilla ansaitsin...

Perunat kiehumaan hyvän suolan ja tillin kanssa. Tomaateista ja punasipulista salaatti. Porkkanat keitettynä, runsaassa voisulassa ja timjamilla maustettuna. Lohi valurautapannussa voissa paistettuna. Helevetin hyvää...
Silliä jäin hieman kaipaamaan. Mutta sitten juhannuksena sitten Vestan tillisilliä, perunaa ja voita!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Ulkona syömässä - Cantina West

Viime viikolla oli Pimun ja Rouvan syntymäpäivä. Sattumalta samana päivänä molemmilla. Tapojemme mukaan arvoimme päivätolkulla mihin haluaisimme mennä syömään ja juhlistamaan ja nauttimaan. Käytännön syistä siirsimme ravintolareissun viikonlopulle - ja sunnuntaille, mikä oli pienehkö erhe sillä sunnuntaina moni kiinnostava ruokapaikka on kiinni.

Päädyimme sittenkin alkuperäisideaamme. Pimu ei ole käynyt originaalissa texmex -paikassa (siis Kasarmikadun Cantina Westissä) joten päätimme suunnistaa sinne. Itsekään en ole käynyt paikassa moneen vuoteen, joten nyt oli hyvä päivittää tilanne. Syystä tai toisesta ainakin itse kaipasin kunnon annosta pihvilihaa.

Palvelu oli ennallaan - ihan ystävällistä mutta hieman kiireisen ja etäisen oloista. Sunnuntai iltapäivänä paikka oli niin täysi (ainakin tarjoilijan mukaan) että sovimme vain kadunpuoleisen aulan pöytään. No, ei siinä mitään suurempaa ongelmaa ollut. Itse olisin mieluummin mennyt "peremmälle" jossa on hieman avarampaa.

Naiset halusivat alkupaloiksi sormiruokaa:
  • Jalapenos de Lucky Luke - Friteerattuja jalopenoja juustotäytteellä ja creme fraichea.
  • Aros de Cebolla de Pablo - Friteerattuja sipulirenkaita ja Rhode Island - kastiketta.

Molemmat annokset saivat kehuja, joskin jalopenot olivat kuulemma liian tulisia. Annokset olivat melko runsaat, frittitaikina maukasta eikä liian rasvaista.

Keiton ystävänä päädyin itse katkaravuilla höystettyyn kookos-kasviskeittoon:
  • Sopa de Coco y Verduras Con Camarones
Keitto oli todella maukasta ja paksua koostumukseltaan - sipulia, porkkanaa, paprikaa, katkiksia! Aluksi hieman epäilemäni kookos sopi oikein hyvin mukaan, eikä tullut liian vahvasti läpi maussa.

Pääruuat valittiin perinteisesti. Mulle ja Rouvalle lihaa, Pimulle kanaa.
  • Carne de la Revolucion - härän ulkofileepihvi, jalopenovoita, guacamolea, Talon Salsaa ja maissintähkä.
  • Carne de Toro - Härän entrecôtea, papu – kasvishöystöä, tequila - pähkinävoita ja lohkoperunoita.
  • Burritos Especiales - Juustokuorrutettu vehnätortilla, kanaa, creme fraichea, guacamolea ja salaattia.
Valitsemani Carne de Toron voi valita 250 g, 500 g, tai 750 g pihvillä - Viissatanen meni yllättävän kevyesti! Liha oli perushyvää, paistettu toivomallani tavalla eikä entrecoten tyypillinen rasva-jänne biitti ollut häiritsevä. Tosin ihmettelin hiukan kun yhden järeä pihvin sijasta tarjottin kaksi varttikiloista. Olisi ollut kivempaa vuoleskella isoa lihakimpaletta. Papu-kasvishöystö yllätti positiivisesti, tomaattinen yrittikastike oli hyvin tasapainossa. Lohkoperunat puolestaan olivat hieman liian pehmeitä. Kaiken kaikkiaan hyvin odotukset täyttävä annos. Ja odotuksekin taisivat olla kohdallaan tälläkertaa, joten kokemus oli miellyttävä.
Pihvin kanssa nautin punkkua, jonka valitsit ihan täysin nimen perusteella: Fat Bastard Syrah. Voimakkaan makuinen viini, jossa tanniinit olivat hyvin hallussa - mukava pyöreys.

Muutama vuosi sitten tuli muotiin kasata pihviannokset siten, että perunat tai muut höysteet laitetaan keskelle lautasta ja lihat pinon päällimmäiseksi. Ei hyvä.
Eräs tuttavani sanoi että tarjoilutapa muistuttaa koiran annossa; kaikki eväät päällekkäin kaukaloon, ja koeta selvitä! En pidä tästä tavasta, pidän selkeydestä jossa annos on aseteltu segmenteittäin lautaselle. Cantina West mukaan lukien lähes kaikki ketjuravintolat ja laadukkaiksikin mainitut grilliravintolat pinoavat noita "koiranannoksia" - milloinkohan muoti muuttuisi...

Rouva ja Pimu olivat myös tyytyväisiä annoksiinsa. En kysellyt yksityiskohtia, mutta paluumatkalla Pimu sanoi että "tonne mennään uudestaan". Ei varmaan hänkään pettynyt.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Brandy-suklaakakku

Halusin leipoa isin synttäreiden kunniaksi kakun ja ohjetta etsiessä silmiini osui tämä suklaakakun ohje. Meillä tuntuu suklaiset jälkkärit käyvän paremmin kaupaksi kuin tavallinen täytekakku, joten tämä resepti oli mieleinen. Kakku sopii myös enemmän aikuiseen makuun, koska siihen käytetään tummaa suklaata ja brandya. Vaikka ohjeessa sanotaan, että kakkua täytyy paistaa 50 minuuttia niin kannattaa olla tarkka ajan kanssa että kakku ei jää keskeltä liian kosteaksi. Vaihdoin itse ohjeesta mantelijauhon mantelirouheeksi joten kakkuun tuli mukavia sattumia sekaan.

Kakkupohja

150g tummaa suklaata
150g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kostutus

3/4 dl vettä
3/4 dl brandya
2 rkl sokeria

Täyte
2 dl appelsiinimarmeladia

Kuorrutus
150 g tummaa suklaata
50 g voita

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita sula suklaa joukkoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinan joukkoon.
Lusikoi taikina vodeltuun vuokaan ja kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.
Jaa jäähtynyt kakku kolmeksi kiekoksi. Kostuta alin kiekko kostutusliemellä ja sivele sille marmelaadia. Nosta toinen kiekko päälle ja tee sama. Nosta kolmas levy päällimmäiseksi ja kostuta se.
Sulata kuorrutuksen suklaa vesihauteessa ja sekoita voi joukkoon. Levitä kuorrute kakun pinnalle ja reunoille.
Kakku on parhaimmillaan 1-2 päivän kuluttua valmistamisesta.