Raavaan miehen kirjat

"Koska elämä on pitkä ja murheellinen, tee siitä syömällä lyhyt ja iloinen. Se käy kivuttomammin kuin uskotkaan. Tässä keittokirjassa ei ole mitään itua."

Tuota makkarastroganoffin ohjetta kerratessani kaivoin taas esiin tuon Hese Hyvärisen "Läskiksi meni raavas mies" -kirjan (1989). Huomasin sitä selaillessani, että tämä jouluna tulee tasan 20 vuotta siitä kun tämä kirja minulle hyllyyn tuli. Kirja on mulle aika tärkeä lähinnä siksi, että sen innoittamana aloitin tarkemman tutustumisen ruuanlaiton saloihin. Toki olin ennenkin ruokaa laittanut, mutta Hyvärisen asenne ja huumoripitoinen teksti pudottivat kynnystä ryhtyä kokkailemaan rohkeammin kuin ennen.

Nuorena käytin "Ruutukokki" -kirjaa referenssinä lähes aina kun ryhdyin laittamaan ruokaa. Toki nykyäänkin Ruutukokista tulee varmistettua jotakin juttuja. Ruutukokin hyvänä puolena on selkeys ainesten määrissä, lämpötiloissa ja ajoissa. Ohjeita huolella seuraamalla ei oikeastaan pysty epäonnistumaan.

Hyvärisen Raavas mies -kirjasarja on ihan toista maata; raaka-aineiden määriä annetaan harvoin täsmällisesti, ohjeetkin ovat summittaisia. Asenne kuitenkin ratkaisee. Useasti Hyvärisen ohjeilla kokemattomana sain aikaan onnettomia räpellyksiä, mutta taitojen karttuessa alkoi tulla onnistumisia. Kirjan resepteistä erityisen läheiseksi tuon edellämainitun makkarastroganoffin lisäksi ovat tulleet Porsaanselykset olutkermassa, Nakit (!), Täytetyt paprikat, Janniksen paukku, Tuhti hernesoppa. Tuo täytettyjen paprikoiden ohje on hieman sovellettuna tässä blogissani ensimmäisen postausten joukossa.

Reseptejä kirjassa on noin 60. Niistä olen käyttänyt ehkä kymmentä ja vain muutama on jäänyt vakioiksi. Kirjan tärkeys minulle on siis muualla kuin resepteissä. Kuten jo totesin - asenne ratkaisee. Ja tuo asenne rohkaisi minua kokeilemaan, tutustumaan ja säveltämään itse. Kirjan loppukaneetissa Hyvärinen sanoo: "...Elämykset ovat jääneet mieleen hautumaan. Ne muuttuvat matkalla ennenkuin taipuvat ohjeiksi. Varmuudella ei voi muistaa, pitääkö laittaa rosmariinia vai oreganoa tai tuleeko Kabanossista sittenkin paras makkarastroganoff. Se ei ole tärkeää. Pitäisi vain tulla maistuvaa. Ruuanteossa kaikki on sovellutusta, eksaktisti oikein tai väärin on mahdoton käsite". Tuo taisi olla se sanoma joka karisti kipsin minun ruuanlaittoharrasteestani lopullisesti.

"Läskiksi meni raavas mies" on myös mainio pakinakirja. Luin taas äsken kaikki jutut kannesta kanteen, vaikka muistankin ne liki ulkoa. Erityisesti "Pilkkiloma" on riemastuttava juttu ja "Suomalainen naisen syndrooma" tuntuu melkein todelta.

Alkuperäinen "Raavaan miehen keittokirja" (1987) on myös mainio ja hengeltään samankaltainen kuin Läskiksi meni...

Kolmas, "Raavaan miehen kokkikoulu" (1992), jatkoi tyylillisesti yhtä hilpeänä. Kokkikoulu nimensä mukaisesti keskittyy perusraaka-aineiden (kalat, lihat) esittelyyn huumoripitoisesti. Reseptit ovat ravintola-annosten tyyppisiä, joten niistä en kovinkaan montaa ole hyödyntänyt.

Makkarastroganoff

Taisi olla eilen aamulla kun mulla oli poikkeuksellisesti telkkari auki. Sattumalta huomasin kun tv-kokki Sami Garam teki makkarastroganoffia. Makkarastroganoff on mulle "pyhä" resepti joten katselin kriittisesti Garamin touhuja. Jonkinlainen tolkku kundilla tuntui olevan, mutta siinä vaiheessa mentiin pieleen kun kriittisin raaka-aine oli nakit!
Tuosta sain aiheen muistella omia tekeleitäni. Olen aina noudattanut Hese Hyvärisen "Läskiksi meni raavas mies" -kirjan reseptiä melko orjallisesti ja aina on syntynyt mainio ruoka. Ainesten määrät ovat minun kokemukseni pohjalta syntyneitä arvioita, tyylilleen uskollisena Hyvärinen ei määriä kirjoissaan anna.

• Makkaraa (HK:n sininen lenkki)
• n. 2 rkl Dijon sinappia
• n .2 rkl Tomaattipyrettä
• 1 iso sipulia
• n. ½ ltr Lihalientä
• n . 3 rkl Vehnäjauhoja
• 1 prk (120 gr) Smetanaa
• 1 - 2 kpl Venäläistä suolakurkkua

Tämä valmistusohje (lainausmerkkien sisällä) on suora lainaus tuosta em. kirjasta. Halusin kirjata sen tähän ihan vaan esimerkiksi siitä, että noinkin lyhyeen tekstiin Hyvärinen lataa fiilistä joka ainakin minut saa hymyilemään ja innostumaan ruokapuuhista.

"Hauduta voissa laakea-pohjaisessa kasarissa hienoksi hakattua sipulia, pippuria ja laakerinlehteä, lisää jauhot ja anna tekeytyä hetki. Kiskaise kasariin sinappia ja pyrettä, oikeat tai paremminkin mieleiset suhteet löytyvät muutaman kokeilun jalkeen. Sekoita joukkoon kuuma, mieto lihaliemi ja täryyttele kypsäksi. Ruskista viipaloidut makkarat kevyesti, laita toiseen kattilaan ja siivilöi kastike päälle. Hauduta pari minuuttia, pehmennä makua tarvittaessa smetanalla. Suolakurkut lisukkeina ovat mukavia: janottaa enemmän. Olutta. Myos keitinperunoita, ne passaavat muhennosta paremmin."

Pari juttua itse muutan tuosta valmistusohjeesta: smetanaa laitan joka tapauksessa, vaikka tuossa ohjeessa mainitaankin että tarvittaessa. Samoin suolakurkun kanssa; lisään venäläisen suolakurkun pieninä kuutioina aina lopuksi stroganoffiin vain hetkeä ennen tarjoilua. Toki niitä voi olla tarjolla myös lisukkeena.

Tästä on muodostunut meille perheen klassikko.

Minestronekeitto

Varhaisteininä koulussa sain epämiellyttäviä kokemuksia Minestronekeitosta. Ruokalaji jäi sitten paitsioon pitkäksi aikaa - täysin turhaan. En edes muista miksi kouluaikaan en pitänyt Minestronesta. Lienee siihen ollut joku selvä syy, sillä nyt 30 vuotta myöhemmin tyttärenikään ei pidä koulun Minestronesta, vaikka kyseessä on eri koulu. Syy lienee periytyvä ennakkoluulo koulun eväitä kohtaan ;-)

Selailin Jamie Oliverin ensimmäistä "Alaston kokki" keittokirjaa, josta löytyi myös Minestroneresepti. Jamie käyttää keittoon paljon tuoreita tomaatteja ja yllättävän paljon kaalia sekä papuja. Nettiä troolaamalla löytyi hillitön määrä reseptejä, joille yhteistä taisi olla vain tomaatti, sipuli (jossain muodossa) ja pasta. Reseptejä selatessani törmäsin muissakin yhteyksissä huomaamaani seikkaan: iso osa resepteistä oli "pika-", "nopea-" tai "helppo-" etuliitteella varustettuja. Eikö, perkele, ihmiset jaksa tai viitsi enää käyttää aikaa ja vaivaa ruuan valmistamiseen kunnolla, jotta voisi saada aikaan runsaita makuja hyvistä raaka-aineista. Kaikkea ei pidä tehdä pakastevihanneksista! Tosin itsekin annoin periksi helppoudelle kun käytin säilyketomaatteja enkä tuoreita...

Koska täysin mieleistä reseptiä ei löytynyt, sävelsin esimerkkien pohjalta seuraavanlaisen ohjeen:

• 4 kiinteää perunaa
• 300 gr pala lanttua
• 200 gr pala palsternakkaa
• 3 porkkanaa
• 6 lehtisellerin vartta
• 1 pienehkö kesäkurpitsa ( 200 gr)
• 3 sipulia
• 5 valkosipulin kynttä
• 2 dl borlottipapuja (liotettu yön yli)
• 2 tölkkiä tomaatteja
• 300 gr valkokaalia
• 350 gr palvikinkkua
• 1,5 ltr lihalientä (kuutioista tai fondista)
• spagettia pätkittynä
• ruukku tuoretta persiljaa
• ruukku tuoretta basilikaa
• rosmariinia (miel. tuoretta jos sattuu löytymään)
• Suolaa
• pippuria
• oliiviöljyä

Laita kuivat borlottipavut likoamaan kylmään veteen yöksi. Huudo pavut ruuanlaittoa aloittaessasi.Pilko kasvikset piehenköiksi kuutioiksi, ehkä n. 2 senttisiksi paloiksi. Laita iso (väh. 5 ltr) kattila lämpiämään ja kaada reilusti öliiviöljyä kattilaan. Freesaa kovia kasviksia (peruna, lanttu, porkkana, palsternakka) öljyssä n. 5 minuuttia. Älä polta! Mausta varovasti mustapippurilla ja rosmariinilla. Lisää kuuma lihaliemi, tomaatit ja liotetut pavut. Jätä poreilemaan miedolla lämmöllä.

Freesaa toisessa pannussa pehmeät kasvikset (sipulit, kesäkurpitsa, lehtiselleri) läpikuultaviksi. Lisää keittoon. Anna keiton kiehua n. 20 minuuttia. Leikkaa palvikinkku suikalaiksi ja lisää keittoon. Samalla mukaan myös silputtu kaali. Keittele jälleen hetki, ehkä 10 min. Lopuksi lisää pätkitty spagetti ja silputut yrtit (basilika ja persilja). Lisää tarvittaessa suolaa. Keitä kunnes pasta on kypsää. Kokonaiskeittoajaksi tulee reilu tunti.

Hyvää tuli vaikka itse sanonkin! Tällä reseptillä ja näillä määrillä hyvin sakeaa keittoa syntyi täysi viiden litran kattilallinen. Se ei toki haittaa, sillä uudelleen lämmittämällä seuraavana päivänä keiton maku vain syvenee ja paranee kaikin tavoin.

Raastettu parmesaani sopii hyvin keittoannoksen päälle siroteltuna!

Punkkua

Olen pyrkinyt välttämään viineistä kirjoittamista, saati että rohkenisin arvioida viinejä. Johtunee siitä että oma asteikko viinien lajittelusta on pahimmillaan karkea tyyliin:

1. Hyvää

2. Ihan jees

3. Hyi helevetti mitä tärpättiä

No ehkä kuitenkin parhaimmillaan erotan myös sävyjä viinien ja rypälelajikkeiden välillä...

Cabernet Sauvignon -rypäleen viinit ovat yleensä olleet eniten minun makuuni. Nytkään en (vielä) aloita viinien arviointia, toimikoon tämä postaus nyt vain muistin tukena ja suosituksena seuraavaa kauppareissua varten. Ehkä joskus voin tarkentaa arvioita mausta ja tuoksusta.

Viimeviikonloppuna tutkailin Alkon Chileläisten punaviinien hyllyä ja mukaan tarttui viini joka ei ollut ennestään tuttu:

Miguel Torres - Santa Digna Cabernet Sauvignon 2007.

Tämä menee ihan kirkkaasti tuohon "Hyvää" -kategoriaan. Sopi oikein hyvin voimakkaiden juustojen seuraksi ja voin hyvin kuvitella että sopisi myös mausteisen lihapadan kaveriksi.

Coleslaw, vers. 2.0

Edellisellä valmistuskerralla coleslaw onnistui niin hyvin, että teki pikaisesti mieli tehdä sitä lisää.

Muutoin noudatin täysin tuon edellisen postauksen reseptin sääntöjä, mutta lisäsin porkkanan ja kaalin joukkoon yhden erittäin pieneksi silputun ison sipulin.

Varsinaisessa reseptissä oleva makuliemen ohje pätee pienelle määrälle salaattia, eli silloin kun kaalia on ehkä reilu neljännes kerästä. Itse teen yleensä kerrallan ison satsin johon käytän kokonaisen kaalin. Nesteen määrää on siis lisättävä, karkeasti ottaen tuon reseptin määrät voi nelinkertaistaa. Kasvaneen nestemäärän lisäksi moninkertaistin valkosipulin määrän.

Osin olosuhteiden pakosta annoin raasteiden maustua liemessä yön yli. Seuraavana aamuna puristelin liiat nesteet raasteesta pois huolellisesti. Varsinaisen kastikkeen tein lisäämällä majoneesiin reilun ruokalusikallisen turkkilaista maustamatonta jugurttia ("partaäijää") ja hieman valkopippuria ja sitruunamehua.

Kastikkeen raasteeseen lisäämisen jälkeen annoin salaatin maustua jääkaapissa vielä muutaman tunnin.

Ehkä vieläkin parempaa kuin viimeksi...