Ainekset:
- 8 dl maitoa (punaista)
- 4 dl vehnäjauhoa
- 3 munaa
- 400 gr nautajauhelihaa
- Voita
- Öljyä
- 1 sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 3 tomaattia
- Pieni tölkki herkkusieniviipaleita
- 150 - 200 gr juustoraastetta
- Kuivattuja yrttejä maun mukaan: oreganoa, basilikaa, provencen yrtit -seosta
- Suolaa
- Mustapippuria
Operaatio:
Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki reilussa voin jä öljyn seoksessa. Lisää pannulle jauheliha ja paista kypsäksi. Mausta suolalla, pippurilla ja valitsemillasi yrteillä. Rasvaahan oli reilusti mukana? Sitä tarvitaan taikinassa. Kaada seos pannaritaikinaan ja sekoita hyvin.
Viipaloi tomaatit ohuelti. Laita viipaleet lävikköön tai siivilään tai johonkin josta voit ravistella liian kosteuden hittoon. Mausta varovasti suolalla, pippurilla ja yrteillä. Valuta myös herkkusieniviipaleet. Ja kaikki mahdollisesti käyttämäsi kasvistäytteet niin että niistä ei irtoa rakennetta heikentävää kosteutta liikaa.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille. Asettele taikinapohjalle tomaatti- ja herkkusieniviipaleet. Tuikkaa n. 220 asteiseen uuniin n. 5 - 8 minuutiksi. Kun pinta on hieman kiinteytynyt, lisää pinnalle juustoraaste. Kypsennä vielä n. 20 - 25 minuuttia.
Anna jäähtyä hetken aikaa. Syö pois. Aika mukavaa, maku melkein kuin pizzaa mut silti pannarin olemus! Kevyempi versio syntyy ilman juustoa, mutta kukapa sitä keveyttä hakee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti