Pyttipannu - perusversio

Pari viikkoa sitten selailin keittokirjahyllyäni ja tutkailin erityisesti Hese Hyvärisen "Raavas mies" -trilogiaa. Ekassa kirjassa on muutamia hyviä pyttipannuohjeita. Alkoi tehdä mieli pyttäriä. Samassa yhteydessä huomasin että hyllyssäni on oikein erikoiskirja pyttäristä. Kirja on Christer Lindgrenin "Pyttipannu". En ensin edes muistanut hankkineeni sitä, mutta selaillessa muisti palaili. Kirja on itse asiassa tosi hyvä; reseptejä juomasuosituksineen, pakinoita ja tarinoita, mainio kuvitus. Suosittelen.


Kotona yksin työttömänä ollessa päivän kohokohta on ruuan laittaminen ja syöminen. Päätin tehdä peruspyttipannun huolella.

Reseptiä ei pyttäriin oikeastaan tarvita - kunhan on perunoita, sipulia, makkaraa tai lihaa ja tietysti voita!

Tälläkertaa näillä aineksilla...

• 5 isohkoa perunaa (kiinteä lajike)


• 2 isoa sipulia


• 1 paketti balkan nakkeja


• Voita


• Suolaa


• Mustapippuria


• Korppujauhoja


• Paprikajauhetta

Perunat leikataan n. 1½ sentin kuutioiksi, sipuli hakkelukseksi ja nakit senttisiksi viipaleiksi. Perunakuutiot huudellaan hyvin ja kiehautetaan 3 - 5 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Perunakuutiot saavat valua ja kuivahtaa välikössä hetken.

Paistamista aloitellessa tuli mieleen -80 -luvun lopulla Kuopiolaisessa paikallisradiossa pyörinyt ohjelma "Mikko ja Vesa keittiössä". Kyseiset sankarit aloittivat lähes minkä tahansa ruuan valmistuksen laittamalla pannulle "kissanpään kokoisen klunssin voita". Samalla reseptillä nytkin: siis reilusti voita pannulle ja perunat ruskistumaan. Tavoitteena kypsät ja hieman rapeat perunakuutiot. Paistamisen loppuvaiheessa lisään muutaman hyppysellisen korppujauhoja tuomaan rapeutta ja hiukan paprikajauhetta mausteeksi. Tietysti myös suolaa ja pippuria.

Perunat vuokaan tai johonkin kippoon ja uuniin (ei paistumaan vaan pysymään lämpimänä).

Taas voita pannulle ja sipulihakkelus perään, freesataan polttamatta. Paistettu sipuli perunoiden joukkoon. Makkaraviipaleet paistumaan ja nyt saa tulla reilusti väriä ja rapeutta. Kypsät makkarat sekoitetaan peruna-sipuliseoksen joukkoon. Syömään.

Häpeä tunnustaa - söin koko satsin yksin. Lisukkeena etikkakurkkua ja punajuurta. Puoli litraa keskiolutta. Ihan liikaa ruokaa kerralla, mutta niin helevetin hyvää. Vielä kun olisi ollut iso mukillinen kahvia ja desilitra yhden tähden jallua jälkiruuaksi...

Broilerin rintafileet rosepippurikastikkeessa

Tämä oli yksi omista suosikeistani vuosia sitten. Jostain syystä nyt jo unohtunut aterioita miettiessäni. Harmi.

Resepti on muistaakseni tarttunut mukaani jostain Mysi Lahtisen kirjasta tai lehtiartikkelista. Mysi Lahtinen on yksi esikuvistani ruuanlaitossa...

• 4 suurta broilerin rintafileetä
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• 1½ dl kanalientä
• 1 rkl Dijon –sinappia
• 2 dl ranskankermaa
• 2 rkl murskattuja rosépippureita
• voita
• suolaa

Kääntele rintafileet vehnäjauhoissa. Sulata voi pannulla ja paista fileet molemmin puolin mukavan ruskeiksi. Ehkä n. 5 minuuttia tai jotain… Mausta suolalla. Kaada viini pannulle ja anna kuohahtaa reilusti. Lisää kanaliemi, sinappi, kerma ja murskatut rosépippurit. Hauduta lintupaloja kastikkeessa reilu vartti. Anna kastikkeen kiehahtaa kasaan.

Tarjoile keitettyjen perunoiden ja säilykeherneiden kanssa. Herneiden joukkoon voi kuumennettaessa lisätä muutaman hillosipulin.

Itseruoskintaa...

Keväällä 2008 päätin vihdoin ryhtyä keräämään kokkailujani tänne. Päätöstä edelsi varmaan vuoden kestänyt jahkailu. Kun viimein sain aikaiseksi ryhtyä kirjoittamaan, päätin että kirjaan reseptit sitten kun olen kyseisen ruokalajin taas tällä kertaa valmistanut. Huono päätös. Postauksia on kertynyt tähän mennessä vasta 44 kpl. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kokkaillut useamminkin.

Ihan perusarkikokkailuja en aikonutkaan kirjata. Käytäntö on näyttänyt että murto-osa viikonloppu/juhlapyhäkokkailuistakin on jäänyt kirjaamatta. Laiskuus on ihmiselle luontaista. Erityisesti harmittaa, että jotkut juhlaruuat (pääsiäinen, joulu, juhannus) ovat jääneet dokumentoimatta. Toiseksi se, että hyvät ravintolaelämykset eivät ole saaneet huomiota. Kesällä tavoitteenani oli että Santorinin reissun ruokakokemukset olisi tullut kirjattua. Sekin jäi aikeeksi. Myös blogille nimen antanut Seljankaresepti on julkaisematta. Sitä en kuitenkaan julkaise ennenkuin valmistan Seljankaa uudelleen.

Nyt yritän noudattaa saamaani neuvoa. Viime kesänä tapasin työasiossa erään maineekkaan bloggaajan joka totesi, että hänen periaatteenaan on kirjoittaa yksi teksti päivässä. Muuten ei tule valmista. Kyseinen henkilö bloggailee ihan muusta kuin ruuasta, mutta periaate on oikea. Tavoitteet on asetettava. Nyt aion kirjoitella kokemuksiani vähintään kahdesti viikossa. Saas nähdä kuinka äijän käy...

Raavaan miehen kirjat

"Koska elämä on pitkä ja murheellinen, tee siitä syömällä lyhyt ja iloinen. Se käy kivuttomammin kuin uskotkaan. Tässä keittokirjassa ei ole mitään itua."

Tuota makkarastroganoffin ohjetta kerratessani kaivoin taas esiin tuon Hese Hyvärisen "Läskiksi meni raavas mies" -kirjan (1989). Huomasin sitä selaillessani, että tämä jouluna tulee tasan 20 vuotta siitä kun tämä kirja minulle hyllyyn tuli. Kirja on mulle aika tärkeä lähinnä siksi, että sen innoittamana aloitin tarkemman tutustumisen ruuanlaiton saloihin. Toki olin ennenkin ruokaa laittanut, mutta Hyvärisen asenne ja huumoripitoinen teksti pudottivat kynnystä ryhtyä kokkailemaan rohkeammin kuin ennen.

Nuorena käytin "Ruutukokki" -kirjaa referenssinä lähes aina kun ryhdyin laittamaan ruokaa. Toki nykyäänkin Ruutukokista tulee varmistettua jotakin juttuja. Ruutukokin hyvänä puolena on selkeys ainesten määrissä, lämpötiloissa ja ajoissa. Ohjeita huolella seuraamalla ei oikeastaan pysty epäonnistumaan.

Hyvärisen Raavas mies -kirjasarja on ihan toista maata; raaka-aineiden määriä annetaan harvoin täsmällisesti, ohjeetkin ovat summittaisia. Asenne kuitenkin ratkaisee. Useasti Hyvärisen ohjeilla kokemattomana sain aikaan onnettomia räpellyksiä, mutta taitojen karttuessa alkoi tulla onnistumisia. Kirjan resepteistä erityisen läheiseksi tuon edellämainitun makkarastroganoffin lisäksi ovat tulleet Porsaanselykset olutkermassa, Nakit (!), Täytetyt paprikat, Janniksen paukku, Tuhti hernesoppa. Tuo täytettyjen paprikoiden ohje on hieman sovellettuna tässä blogissani ensimmäisen postausten joukossa.

Reseptejä kirjassa on noin 60. Niistä olen käyttänyt ehkä kymmentä ja vain muutama on jäänyt vakioiksi. Kirjan tärkeys minulle on siis muualla kuin resepteissä. Kuten jo totesin - asenne ratkaisee. Ja tuo asenne rohkaisi minua kokeilemaan, tutustumaan ja säveltämään itse. Kirjan loppukaneetissa Hyvärinen sanoo: "...Elämykset ovat jääneet mieleen hautumaan. Ne muuttuvat matkalla ennenkuin taipuvat ohjeiksi. Varmuudella ei voi muistaa, pitääkö laittaa rosmariinia vai oreganoa tai tuleeko Kabanossista sittenkin paras makkarastroganoff. Se ei ole tärkeää. Pitäisi vain tulla maistuvaa. Ruuanteossa kaikki on sovellutusta, eksaktisti oikein tai väärin on mahdoton käsite". Tuo taisi olla se sanoma joka karisti kipsin minun ruuanlaittoharrasteestani lopullisesti.

"Läskiksi meni raavas mies" on myös mainio pakinakirja. Luin taas äsken kaikki jutut kannesta kanteen, vaikka muistankin ne liki ulkoa. Erityisesti "Pilkkiloma" on riemastuttava juttu ja "Suomalainen naisen syndrooma" tuntuu melkein todelta.

Alkuperäinen "Raavaan miehen keittokirja" (1987) on myös mainio ja hengeltään samankaltainen kuin Läskiksi meni...

Kolmas, "Raavaan miehen kokkikoulu" (1992), jatkoi tyylillisesti yhtä hilpeänä. Kokkikoulu nimensä mukaisesti keskittyy perusraaka-aineiden (kalat, lihat) esittelyyn huumoripitoisesti. Reseptit ovat ravintola-annosten tyyppisiä, joten niistä en kovinkaan montaa ole hyödyntänyt.

Makkarastroganoff

Taisi olla eilen aamulla kun mulla oli poikkeuksellisesti telkkari auki. Sattumalta huomasin kun tv-kokki Sami Garam teki makkarastroganoffia. Makkarastroganoff on mulle "pyhä" resepti joten katselin kriittisesti Garamin touhuja. Jonkinlainen tolkku kundilla tuntui olevan, mutta siinä vaiheessa mentiin pieleen kun kriittisin raaka-aine oli nakit!
Tuosta sain aiheen muistella omia tekeleitäni. Olen aina noudattanut Hese Hyvärisen "Läskiksi meni raavas mies" -kirjan reseptiä melko orjallisesti ja aina on syntynyt mainio ruoka. Ainesten määrät ovat minun kokemukseni pohjalta syntyneitä arvioita, tyylilleen uskollisena Hyvärinen ei määriä kirjoissaan anna.

• Makkaraa (HK:n sininen lenkki)
• n. 2 rkl Dijon sinappia
• n .2 rkl Tomaattipyrettä
• 1 iso sipulia
• n. ½ ltr Lihalientä
• n . 3 rkl Vehnäjauhoja
• 1 prk (120 gr) Smetanaa
• 1 - 2 kpl Venäläistä suolakurkkua

Tämä valmistusohje (lainausmerkkien sisällä) on suora lainaus tuosta em. kirjasta. Halusin kirjata sen tähän ihan vaan esimerkiksi siitä, että noinkin lyhyeen tekstiin Hyvärinen lataa fiilistä joka ainakin minut saa hymyilemään ja innostumaan ruokapuuhista.

"Hauduta voissa laakea-pohjaisessa kasarissa hienoksi hakattua sipulia, pippuria ja laakerinlehteä, lisää jauhot ja anna tekeytyä hetki. Kiskaise kasariin sinappia ja pyrettä, oikeat tai paremminkin mieleiset suhteet löytyvät muutaman kokeilun jalkeen. Sekoita joukkoon kuuma, mieto lihaliemi ja täryyttele kypsäksi. Ruskista viipaloidut makkarat kevyesti, laita toiseen kattilaan ja siivilöi kastike päälle. Hauduta pari minuuttia, pehmennä makua tarvittaessa smetanalla. Suolakurkut lisukkeina ovat mukavia: janottaa enemmän. Olutta. Myos keitinperunoita, ne passaavat muhennosta paremmin."

Pari juttua itse muutan tuosta valmistusohjeesta: smetanaa laitan joka tapauksessa, vaikka tuossa ohjeessa mainitaankin että tarvittaessa. Samoin suolakurkun kanssa; lisään venäläisen suolakurkun pieninä kuutioina aina lopuksi stroganoffiin vain hetkeä ennen tarjoilua. Toki niitä voi olla tarjolla myös lisukkeena.

Tästä on muodostunut meille perheen klassikko.